Katariina Mäkinen kirjoittaa megafonissa suomalaisesta miesliikehdinnästä otsikolla "Miesliike nyt?". Teksti keskittyy pääasiassa niihin osiin miesliikettä, jotka tekevät eroa feministiseen politiikkaan joten keskustelun ulkopuolelle jäävät esimerkiksi kriittinen miestutkimus ja profeministimiehet. Näin käsittelyyn päätyy lähinnä vasemmiston miespoliittinen työryhmä, vihreä miesliike sekä sellaiset toimijat kuin Teemu Hiilinen, Timo Hännikäinen, ja Henry Laasanen.
Artikkelin mukaan suomalaisessa miestoiminnassa ehkä tärkein ja ongelmallisin rajanveto on suhtautuminen feminismiin. Etenkin populistiset miesaktivistit keräävät kannatusta suhtautumalla krittiisesti feminismiin, tai oikeastaan siihen vääristyneeseen kuvaan joka heillä feminismistä on. Joidenkin miesaktivistien puheissa feministinen liike typistyy lähinnä rintaliivien poltteluun, meikkaamisen paheksumiseen tai miesvihaan. Ironista kyllä, miesliikkeen antifeministit eivät ymmärrä, että miesliikkeen lempiaiheista (mm. miesten puolustaminen avioeropäätöksissä ja miesten kohtaaman väkivallan esiintuomisen vaatimus) voidaan keskustella koska feminismi on traditionaalista sukupuolijärjestelmää purkaessaan samalla avannut miehille mahdollisuuden olla läheisempi isä tai kasvaa vähemmän väkivaltaiseen kulttuuriin. Mutta tämä onkin yksi miesliikehdinnässä valitettavan usein toistuva piirre; tietämättömyys tai piittaamattomuus globaalista kontekstista ja historiasta.