Valikko

Kirjoittanut Samovarius (ei varmistettu) La, 2007-08-25 19:07.

Oletko tosissasi sitä mieltä, että pojat pystyvät kasvamaan täysipäisesti ja tasapainoisesti aikuisesti tarvittaessa vaikka vailla minkäänlaista miespuolista aikuista roolimallia? Itse epäilen moista käsitystä. Sukupuoliero on luonnollinen ja olemassa, se että se mitätöidään ihmisoikeuskysymyksissä on eri asia. Miespuolisten ihmisten tiedonkäsittelykin tapahtuu eri tavalla kuin naispuolisten, tästä ei päästä mihinkään.

Tämä ei ole kommentti sukupuolisyrjinnän puolesta tai pyrkimys vähätellä naisen kelvokkuutta pojan roolimalliksi ja kasvattajaksi. Mutta mietipä itse tilannetta jossa tyttöjen roolimalleina olisi vain miehiä? No eihän siitä mitään tulisi, vaikka kuinka pyrittäisiin kasvattamaan sekä poikia että tyttöjä samalla lailla. Ilman miehen mallia pojan kasvamiseen jää tyhjiö jonka hän täyttää muulla tavoin, pahimmassa tapauksessa populaarikulttuurin keinoin. Samahan tapahtuu luonnollisesti myös tytöille. Kummankin sukupuolen edustajat hakevat mallia oman sukupuolensa edustajista ihan luonnostaan (kuten tapahtuu kaikessa muussakin ihmiselle tyypillisessä ryhmäkäyttäytymisessä), enkä näe siinä mitään väärää. Ongelmia syntyy silloin jos tätä mallia ei ole tai se käyttäytyy itse alistetusti tai alistavasti.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä käsitellään yksityisenä tietona, eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
Lisätietoa muotoiluasetuksista

Peace at home

Kotirauhaa

Campaign on domestic violence in Finnish and Swedish.

Kysely

T-paitoja

Tilaa nyt profeministiaiheinen t-paita! Lue lisää täältä. Tai tilaa paitasi heti käyttäen tilauskaavaketta.

Tilaa itsellesi profeministiaiheinen t-paita

White Ribbon -pinssejä

Vastaa kyselyyn ja voit voittaa itsellesi White Ribbon -pinssin.

Voita White Ribbon -pinssi

Kantamalla valkoista nauhaa osoitat, ettet hyväksy miesten naisiin kohdistamaa väkivaltaa.

Sisäänkirjautuminen

Uusimmat blog-merkinnät

Uusimmat kommentit

Suosittelemme