Minulla on teoria. Nämä keskustelut sukupuolirooleista tuntuvat päätyvän fylogeneettisen puun tavoin "alkusoluun", joka on familistinen kuva ydinperheestä missä ytimeen sijoittuu miehen roolin välttämättömyys – mikä edelleen liitetään miehen oikeuteen myös nauttia hedelmistä miten tahtoo.

Isyys oikeutena ja vastuuna – kumman näkökulman kannattajiksi haluamme siis profiloitua?

Yllä Russin esittämät pointit "isättömyyden ja miesmallien puutteen tuottamista ongelmista" nähdään usein kuitenkin käytännössä auktoriteettikysymyksenä – koulutusputkesta suoraan yläasteelle ruotsia opettamaan päätyneen naisen ei uskota pärjäävän teiniganstereita vastaan, vaan hommaan tarvitaan Mies. Miehisen roolimallin antaminen sitten nähdään pikemmin maskuliinisuuden olemassaolon perusteluna, eikä niinkään käytännön kokemusten kautta.

Tokihan opettajainkoulutusta voi ja pitääkin muokata realistisemmaksi mitä se nykyään on – järjestyshäiriöiden hallinnasta kysyttäessä yliopiston ukkoylijumalat ovat ehdotelleet mm. valojen räpsyttelyä (muka keskittää oppilaiden huomion).

Minusta kompromissiratkaisu olisi sijoittaa opettajainkoulutukseen kriittisen sukupuolitutkimuksen opintoja – näin monet sukupuolikysymykset hoituisivat välillisesti ehkä paremmin käytännön opetustyössä, eikä meidän tarvitsisi enää lukea väikkäreitä, joissa vaahdotaan peruskoulujen opettajien – usein passiivisesta – seksismistä, kun heillä ei ole hajuakaan mitä vaikeissa tilanteissa tulisi tehdä.

Sukupuoli ja seksuaalisuus ovat käytännön opetustyössäkin teemoja, jotka on helppoja sysätä terkkarille opetettavaksi, kuten omana aikanani tehtiin. Edelleen koulujen sukupuolivalistus on juuri sitä itteään – eikun kumi käteen ja styroksikyrpä toiseen, siis äärimmäisen mekanistista. En tiedä nykykäytäntöjä, mutta myös poikien & tyttöjen omat sukupuolitunnit ehkä mystifioivat turhaan sukupuolten reproduktiofysiologiaa.

Luonnollisesti kaikki muut mm. parisuhteiluun liittyvät kysymykset jäävät nollakeskustelun asteelle. Tämä näkyy edelleen siinä, miten sukupuoli ja seksuaalisuus päätyy didaktisissa viitekehyksissä trapetsitaiteluksi moraaliposeeraamisen ja "tieteellisen tiedon" välillä, menemättä liikaa kumpaankaan suuntaan. Syvempää pohdiskelua touhun mielekkyydestä ei jakseta käydä, koska mitä nyt nuorille mitään hankalaa opettamaan, saavat vielä traumja tai vääriä ideoita siitä millainen naisen ja miehen KANNATTAA yhteiskunnassamme olla. Ollaan mieluummin näkymättömiä omanhyödyntavoittelijoita, kuin kollektiivisesti vastuullisia, "tiedostavia" ja valveutuneita persoonia.

Konservatiiviset "asiat nyt vaan ovat paremmin ilman hössötystä" -selittelyt eivät ota huomioon, että koulu on yhä konservatiivisen sukupuoli-ideologian tyyssija piilo-opetussuunnitelmien mekka. Suomessa on yhä – EU:n yleisen mallin vastaisesti – sukupuolten eri liikunnantunnit ja käsityötuntien valintapakko, joista on kirjoitettu paljon kriittistä tutkimusta.