YLE Uutiset kirjoittaa tutkimuksesta, jonka mukaan miesten preferenssi nuorempiin naisiin on evoluution tuottama mekanismi heidän jälkeläistuotantonsa maksimoimiseksi. Tutkimuksen mukaan ikäerosta hyötyvät myös naiset, mutta heidän kannaltaan optimaalinen ikäero on hieman miesten optimia pienempi.

Ruotsin väestötilastojen avulla tehty tutkimus osoittaa, että mies maksimoi jälkeläistensä lukumäärän valitsemalla kuusi vuotta itseään nuoremman kumppanin. Tilastollisesti naisen lapsiluku on suurin, kun pariksi on valikoitunut neljä vuotta vanhempi mies.

Huomatkaa sanavalinnat, mies "maksimoi" "valitsemalla," sen sijaan naisen lapsiluku "on" ja hänen parinsa "valikoituu." Mies on siis evolutiivisesti aktiivinen osapuoli, ja kummankin sukupuolen lisääntymistulos riippuu miehen valinnasta. Kuitenkaan ei ole mitään a priori syytä olettaa, että miehen toimijuus parinvalinnassa olisi ratkaisevampaa kuin naisen (ja ainakin jos nojatuolisosiobiologeja on uskominen, miesten pitäisi olla "geneettisen laatunsa" esittelijöitä ja naisten nirsoja valikoijia). Molemmilla osapuolilla on omat intressinsä ja molempien toimijuus on yhtä lailla luonnonvalinnan kohteena.

Jo tutkimuksen lähdeaineistossa on vakavia puutteita. Uutisessa ei mainita kuinka vanhoja väestötietoja tutkimukseen on otettu, mutta joka tapauksessa sinä aikana kun Ruotsissa on tilastoja pidetty, on sen ihmispopulaatio elänyt hyvin erilaisissa olosuhteissa kuin ne, joissa ihmisen lajityypilliset ominaisuudet ovat kehittyneet. Ravinnon hankinta maanviljelyllä, kylissä ja kaupungeissa eläminen, hygienia, lääketiede ja muu teknologia varmasti vaikuttavat syntyvyyteen, kuolleisuuteen ja perhekokoon, eikä ole siten ollenkaan varmaa, että tästä populaatiosta saadut tulokset ovat samanlaisia kuin "luonnonpopulaatiosta" saataisiin. Jos joku villieläinlauma aidattaisiin, karsinoitaisiin ja syötettäisiin keinorehulla, niin ei senkään yksilöiden käyttäytymisestä näissä olosuhteissa voitaisi tehdä luotettavia päätelmiä lajin käyttäytymisen evoluutiosta.

Väestötiedot ovat myös siinä suhteessa puutteellisia, että ne eivät sisällä tietoja avioliiton ulkopuolisten, tunnustamattomien lasten isien iästä, eikä myöskään parisuhteessa syntyneiden, muun kuin äidin kumppanin siittämän lasten isien iästä. Ihminen ei ole lisääntymisstrategialtaan täysin monogaminen, ja vaihtoehtoisten strategioiden, kuten parisuhteen ulkoinen parittelu, käyttäminen vaikuttavat yksilön kelpoisuuteen. On täysin mahdollista, että miehen riski joutua aisankannattajaksi riippuu myöskin parin ikäerosta, ja tutkimuksen olisi pitänyt ottaa tämä huomioon.

Tutkimuksen pahin puute on kuitenkin se, että yksilön lapsien lukumäärää käytetään kelpoisuuden indikaattorina. Evoluutio on kelpoisuutta maksimoiva prosessi, ja kelpoisuus tarkoittaa yksilön geenien kopioiden suhteellista osuutta seuraavan sukupolven lisääntyvässä populaatiossa. Kelpoisuutta ei siis tarkkaan ottaen lasketa jälkeläisten lukumääristä vaan geenifrekvensseistä. Täten pelkkä jälkeläistuotanto ei ole luotettava kelpoisuuden mittari, mukaan on myös otettava jälkeläisten kuolleisuus ennen lisääntymisikää. On täysin mahdollista, että perhekoko vaikuttaa lasten kuolleisuuteen, etenkin jos isommilla perheillä ei keskimäärin ole pieniä perheitä enemmän resursseja käytettävissään.

Uutisen esittämien tietojen perusteella voi mielestäni sanoa, että tutkimus on niin puutteellinen, että sen perusteella ei voi sanoa ihmisen evoluutiosta yhtään mitään. Voi hyvinkin olla, että uutinen ei tee tutkimukselle oikeutta, kyseessä voi olla jo useamman polven referaatti. Valitettavasti kuitenkin hyvin korkeatasoisissakin tieteellisissä julkaisuissa sellaisten ihmisen evoluutiota käsittelevien tutkimusten, joiden tulokset sopivat yhteen vallitsevien sukupuolinormien ja -myyttien kanssa, jukaisukynnys on hämmästyttävän alhainen. Uutisessa ei mainittu tutkijoiden nimiä, enkä ole siksi vielä löytänyt alkuperäistä tutkimusartikkelia. Päivitän tekstiä, jahka saan sen käsiini.