Valikko

Kirjoittanut Timo Pe, 2007-08-24 20:50.

Okei, syy rehtorikunnan miesvaltaisuuteen on siis siinä, että edes opettajiksi ryhtyneet miehet eivät ole kovinkaan kiinnostuneita kasvattamisesta, vaan tekevät mieluummin hallinnollisia hommia. (Olikohan tämä nyt sitten rehtoreita halventavaa?)

Minä itse näen ongelman siinä, että naisten ei katsota kelpaavan poikien roolimalleiksi. Näyttää siltä, että myös pojat ovat tämän idean sisäistäneet, koska eivät suostu omaksumaan naiskavattajiltaan niitä hyviä ominaisuuksia (kuten itsevarmuus), joita tytöt omaksuvat. Minä kylläkin suhtaudun kriittisesti siihen ajatukseen yleensä, että lapset pitäisi kasvattaa erikseen "miehiksi" ja "naisiksi" heidän sukupuolielintensä muodon perusteella. Olisi jo korkea aika, että ryhtyisimme etsimään heille hyvien miehen ja naisen mallien sijasta hyviä ihmisen malleja. Miesten puute kasvatustehtävissä ja lapsista huolehtimisessa on etupäässä tasa-arvo-ongelma: jonkun se työ on tehtävä, eikä ole oikein, että se jätetään vain naisten harteille. Naisvaltaisuus tässä työssä (niin palkallisella kuin palkattomallakin puolella) uusintaa itse itsensä, kun lapset naisten hoivissa kasvaessaan oppivat kasvatustyön olevan "naisten työtä."

Vastaa

Tämän kentän sisältöä käsitellään yksityisenä tietona, eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
Lisätietoa muotoiluasetuksista

Kotirauhaa

Kotirauhaa

Tönäisyn päässä tragediasta.

Kysely

T-paitoja

Tilaa nyt profeministiaiheinen t-paita! Lue lisää täältä. Tai tilaa paitasi heti käyttäen tilauskaavaketta.

Tilaa itsellesi profeministiaiheinen t-paita

White Ribbon -pinssejä

Vastaa kyselyyn ja voit voittaa itsellesi White Ribbon -pinssin.

Voita White Ribbon -pinssi

Kantamalla valkoista nauhaa osoitat, ettet hyväksy miesten naisiin kohdistamaa väkivaltaa.

Sisäänkirjautuminen

Uusimmat blog-merkinnät

Uusimmat kommentit

Suosittelemme