Opettajakunnan naisvaltaisuus huolestuttaa koulujen rehtoreita. YLE Uutisten kyselyyn vastanneesta runsaasta 80:stä perusasteen rehtorista 75 prosenttia pitää miesopettajien vähäisyyttä ongelmana.
YLE Uutisten kyselyyn vastanneet rehtorit arvelevat muun muassa, että yksinhuoltajaperheiden lapset voivat kärsiä miehisen mallin puuttumisesta.
"Miehisen mallin" ongelma kyllä koskee yhteiskuntaa laajemminkin, miehiä ei ole kouluissa samasta syystä kuin heitä ei ole perheissä: miehiä kiinnostaa uuden sukupolven kasvattaminen vähemmän kuin naisia. Miehet ovat huonoja roolimalleja, koska eivät suostu tekemään "naisten työtä."
Rehtorit valittavat, että ala-asteella vähien miesopettajien työpanoksesta kuluu iso osa tekniseen työn ja poikien liikunnan tunteihin.
Ja miksiköhän naisopettajia ei voida kouluttaa näihin tehtäviin? Kuuluuko koulun "kasvatuksellisiin tehtäviin" sukupuolisen työnjaon mallin opettaminen? Jos niin on, silloin koulut itse uusintavat sitä ideologiaa, josta opettajakunnan naisvaltaisuus johtuu.
Useat rehtorit näkevät, että miehiä voi houkutella alalle vain parantamalla opettajien palkkaa.
Ja palkkauksen parantamiselle ei sitten ole mitään syytä, ellei sen voida olettaa miesopettajien määrän kasvuun? Ylläoleva lausahdus jo sinällään osoittaa selvästi työn arvostuksen sidokset sukupuoleen.
Yksi houkutin miehille voisi myös olla uudenlainen titteli, esim. "pedagoginen teknikko."
Koulujen johtotehtävissä miehiä on kuitenkin runsaasti: rehtoreista 70 prosenttia on miehiä
Hyvä uutinen opettajaksi aikoville miehille: naisten lukumääräinen ylivoimakaan ei ole murtanut lasikattoa, tiesi johtotehtäviin (ja parempaan palkkaan) on avoin ja sileä.
Okei, syy rehtorikunnan miesvaltaisuuteen on siis siinä, että edes opettajiksi ryhtyneet miehet eivät ole kovinkaan kiinnostuneita kasvattamisesta, vaan tekevät mieluummin hallinnollisia hommia. (Olikohan tämä nyt sitten rehtoreita halventavaa?)
Minä itse näen ongelman siinä, että naisten ei katsota kelpaavan poikien roolimalleiksi. Näyttää siltä, että myös pojat ovat tämän idean sisäistäneet, koska eivät suostu omaksumaan naiskavattajiltaan niitä hyviä ominaisuuksia (kuten itsevarmuus), joita tytöt omaksuvat. Minä kylläkin suhtaudun kriittisesti siihen ajatukseen yleensä, että lapset pitäisi kasvattaa erikseen "miehiksi" ja "naisiksi" heidän sukupuolielintensä muodon perusteella. Olisi jo korkea aika, että ryhtyisimme etsimään heille hyvien miehen ja naisen mallien sijasta hyviä ihmisen malleja. Miesten puute kasvatustehtävissä ja lapsista huolehtimisessa on etupäässä tasa-arvo-ongelma: jonkun se työ on tehtävä, eikä ole oikein, että se jätetään vain naisten harteille. Naisvaltaisuus tässä työssä (niin palkallisella kuin palkattomallakin puolella) uusintaa itse itsensä, kun lapset naisten hoivissa kasvaessaan oppivat kasvatustyön olevan "naisten työtä."
Oletko tosissasi sitä mieltä, että pojat pystyvät kasvamaan täysipäisesti ja tasapainoisesti aikuisesti tarvittaessa vaikka vailla minkäänlaista miespuolista aikuista roolimallia? Itse epäilen moista käsitystä. Sukupuoliero on luonnollinen ja olemassa, se että se mitätöidään ihmisoikeuskysymyksissä on eri asia. Miespuolisten ihmisten tiedonkäsittelykin tapahtuu eri tavalla kuin naispuolisten, tästä ei päästä mihinkään.
Tämä ei ole kommentti sukupuolisyrjinnän puolesta tai pyrkimys vähätellä naisen kelvokkuutta pojan roolimalliksi ja kasvattajaksi. Mutta mietipä itse tilannetta jossa tyttöjen roolimalleina olisi vain miehiä? No eihän siitä mitään tulisi, vaikka kuinka pyrittäisiin kasvattamaan sekä poikia että tyttöjä samalla lailla. Ilman miehen mallia pojan kasvamiseen jää tyhjiö jonka hän täyttää muulla tavoin, pahimmassa tapauksessa populaarikulttuurin keinoin. Samahan tapahtuu luonnollisesti myös tytöille. Kummankin sukupuolen edustajat hakevat mallia oman sukupuolensa edustajista ihan luonnostaan (kuten tapahtuu kaikessa muussakin ihmiselle tyypillisessä ryhmäkäyttäytymisessä), enkä näe siinä mitään väärää. Ongelmia syntyy silloin jos tätä mallia ei ole tai se käyttäytyy itse alistetusti tai alistavasti.
Jos sukupuoliroolit ovan niin pirun "luonnollisia," niin miksi ne sitten eivät kehity itsestään ja ilman mitään "malleja" siinä missä sukupuolielimetkin? Se, että sukupuoliroolien kehittymiseen näitä malleja (ja muuta indoktrinaatiota palkintoineen ja rangaistuksineen) tarvitaan, osoittaa, että ne eivät ole mitenkään sisäsyntyisiä, ja siten niiden mielekkyys ja tarpeellisuus voidaan ja pitää kyseenalaistaa. En myöskään näe mitään ongelmaa miehissä tyttöjen kasvattajina, kunhan ovat täysipäisiä ja tasapainoisia ihmisiä.
Taudit ovat myös täysin luonnollisia, mutta kumma kyllä, perin harva nykyään pitää sitä perusteena sille, että niistä ei kannattaisi päästä eroon.
Voisimmehan me vaikka kyseenalaistaa lainsäädännön, eihän sekään ole sisäsyntyistä. Ihminen kuitenkin on ryhmäkäyttäytyjä, se on meidän luonnollinen ominaisuutemme siinä missä vaikkapa stereonäkökin. Meillä on taipumus toimia esimerkin mukaan, ja taipumus on sitä voimakkaampi mitä enemmän esimerkki muistuttaa itseä. Tämän vuoksi miehellä on paremmat edellytykset toimia pojan mallina, ja naisella tytön. En minä näe tässä mitään kummallista tai huonoa. Eikä tämä tarkoita sitä että sukupuoli määrittäisi kasvattajan kykyjä, enemmänkin lapsen kykyä vastaanottaa erilaisia viestejä.
Jos kerran ihmisen roolimallit ovat sukupuolivapaita, niin miksi pojat oireilevat naisvaltaisessa koulujärjestelmässämme selvästi tyttöjä enemmän? Ja miksi lähestulkoon joka lähteessä lääkkeeksi tarjotaan miesopettajien määrän lisäämistä?
Tottahan lainsäädäntöä pitää kyseenalaistaa, ja onhan meillä Suomessa jopa 200 ihmistä palkattu siihen hommaan ihan päätoimisesti. Olisi minulla paljonkin sanomista oikeusjärjestelmän mielekkyydestä yleensä, mutta se ei ole tämän ketjun aihe. Yleensä olen sitä mieltä, että kaikkea pitää voida kyseenalaistaa, ja asiat, joita pidetään itsestään selvinä, kaipaavat sitä eniten.
Koulu on yleensäkin epäinhimillinen ja alistava järjestelmä, jossa tytötkin kärsivät, mutta koska poikien kasvatus on sallivampaa ("pojat ne on poikia"), on heidän kynnyksensä kapinoida ja purkaa oireensa ulospäin matalampi kuin tytöillä. Totta kai kaikki tarjoavat "miesmalleja" ratkaisuksi poikien ongelmiin, koska myytti sukupuoliroolien luonnollisuudesta istuu lujassa.
En ole samaa mieltä siitä, että poikien samaistuminen miehiin ja tyttöjen naisiin on väistämätöntä. Ennen puberteettia pojat ja tytöt muistuttavat fyysisesti toisiaan enemmän kuin pojat miehiä, tytöt naisia tai miehet naisia. Oikeastaan ainoa ulkoinen tunnusmerkki on sukupuolielimet, ja nekin ovat piilossa suurimman osan aikaa. Pojat erottuvat tytöistä sukupuolispesifisten nimien, hiustyylien, vaatteiden ja opittujen käyttäytymismallien takia, eli kulttuuristen markkerien avulla. Aikuiset jakavat lapset sukupuoliryhmiin merkitsemällä heidät ulkoisesti ryhmien jäseniksi näillä markkerereilla. Lapset samaistuvat oman sukupuolensa toisiin lapsiin ja aikuisiin, koska heille on opetettu että miehet+pojat ovat yksi ja naiset+tytöt toinen ryhmä. Primääriset sukupuolituntomerkit ovat vaatteiden takia piilossa ja sekundaariset sukupuolituntomerkit jakavat ihmiset kolmeen "luonnolliseen" ryhmään: naiset, miehet ja lapset.
Ei, tällä kertaa kyseessä eivät ole homot, vaan asialla ovat pilkulliset pääjalkaiset Uranuksesta (sellainen olen itsekin, ihmisen valepuvussa).
Itse asiassa sukupuoletonta tasa-arvoista yhteiskuntaa on testattu israelissa kibbutzissa, se meni pieleen.
Mitä tulee sukupuolirooleihin, ne tuntuvat istuvan yhtä sitkeässä ellei sitkeämmässä kuin biologia. Eikös sosiaalisten konstruktioiden pitänyt vapauttaa meidät, sen sijaan nyt metsästetään ympäriltä sorto sun muita rakenteita ennätystahtia, se on aika ahdistavaa kuunneltavaa kun taas löytyy joku piilosortorakenne jos isä ostaa pojalle pienen traktorin lahjaksi. Miksi te ette halua suoda miehille hyvä miehenmalleja? Te ette ole paremman yhteiskunnan puolesta.
Minulla on suvussa opettajia, ja he päivittelevät että kouluissa nimenomaan tarvittaisiin miehiä, koska he tuntevat olonsa voimattomiksi murrosikäisten poikien kanssa. Etenkin kun osa näistä pojista, tulee sellaisesta kulttuurista jossa naista ei tarvitse kuunnella yhtään, niin eihän siinä heidän sanansa painakaan. Miehille on opettajiksi tilausta, ongelmakohta tulee siinä että miehet hakevat työltä palkkaa. Koska miehen lompakko on tekijä parisuhdemarkkinoilla, sinä päivänä kun opettajan työstä maksetaan enemmän, niin sinne tulee miehiä lisää kuin itsestään. Kyllä varmasti saat kampanjoimalla miehiä opettajiksi, ulkomailla se ei tosin kuulemma ole toiminut, vaikka ollaan yritelty houkutella, miesten kiinnostus opettajan tehtäviin on lisääntynyt mutta ei tarpeeksi.
Sukupuolet ovat aivan aito rikkaus, miksi tuhota se ero?. Ainiin ettehän te ole sukupuoletonta yhteiskuntaa rakentamassa, te olette rakentamassa miehetöntä yhteiskuntaa. Se ei onnistu.
Siis "kulttuurin" takia pojat eivät kuuntele naisopettajia? Mihinkäs se "luonnollisuus" jäi? Ja ratkaisuna, sen sijaan, että opetettaisiin pojat kuuntelemaan naisia, hankitaan paikalle miehiä puhumaan, niin että pojat voivat rauhassa kasvaa miehiksi, jotka eivät kuuntele naisia, ja vuorostaan kasvattaa omat poikansa olemaan kuuntelematta naisia.
Taas tulee työn sukupuolinen arvotus esiin: työstä on syytä maksaa enemmän vain jos miehetkin tekevät sitä. Eikö olisi parempi maksaa naisille enemmän, silloin heidän ei tarvitsisi katsella miehen lompakkoa paria valitessaan? Köyhät miehet siitä eniten hyötyisivät.
Sukupuoli on totisesti "rikkaus" kaikille niille, joita potkitaan päähän, koska eivät käyttäydy kuten omalle sukupuolelleen "kuuluu." Vaan niinhän ne rikkaudet maailmassa yleensä hankitaan, jotakuta sortamalla.
Kulttuuri ei poissulje biologiaa, eri kulttuurit käsittelevät biologiaa eri tavalla, molemmat toimivat omalla tavallaan toistensa vartijoina. Japanissa sinä olet työnarkomaani oman terveytesi uhalla, kunnes taas muslimikulttuurissa seksuaalisuus tukahdutetaan hinnalla millä hyvänsä, huonoin seurauksin. Kulttuuri voi joko parantaa tai pahentaa asiaa, en minä ehdota biologiaa aukottomaksi selitykseksi kaikelle, minusta on yhtä ahdistavaa että sosiaalisista konstruktiosta ollaan tekemässä uutta biologiaa, kuin se että minun odotetaan raiskaavan joku päivä vain koska minulta löytyy välineet.
Kukaan ei ole halukas opettamaan näitä muista kulttuureista tulevia kuuntelemaan naisopettajia, sehän olisi rasismia ja heidän kulttuurinsa sortamista. Onko koskaan käynyt mielessä, että mies joka saa paremmin sanansa perille, voisi opettaa näille kommunikaatiohaasteellisille naisten kuuntelemista?.
Naiset voivat jo nyt saada enemmän, mutta he silti valitsevat erilaisia aloja, osaksi sen takia koska he voivat luottaa siihen että he saavat sen semi-työnarkomaanimiehen vetämään yhteistä taloutta, jota voi sitten avioon päästessä kiristää vaikka lapsilla jos oikein huonosti menee. Eikä tekaistut pedofiili ja perheväkivalta syytöksetkään olisi mikään uusi juttu, ne uppoaa sosiaalitanttoihin kuin veitsi sulaan voihin.
Naisen tavoite on aina naida ylöspäin, jos nainen saa enemmän palkkaa myös kumppanin odotukset kasvavat. Miehet sen sijaan naivat alaspäin, joka nostaa naisten elintasoa. Naisten tapa valita vain heitä korkeatasoisempia, johtaa puolestaan kiihtyvään kilpailuun miesten keskuudessa, eikä se ainakaan miesten hyvinvointia lisää. Se että miehet valitsevat heitä huonompituloisia, tarkoittaa sitä että kokonaisuutena, naisten elintaso nousee. Tästä ei koskaan kuule mitään kiitosta, vaan sitäkin pidetään kauheana patriarkaalisena sortona, jos mies valitsee itseään vähemmin menestyviä naisia.
Ei kukaan käyttäydy täysin kuin omaan sukupuoleensa "kuuluu". Te olette luomassa uutta pahempaa ja ilkeämpää biologiaa tuollaisella puheella, jossa sukupuolten odotukset ja vältettävät asiat rakentuvat hämärien roolimallien ja rakenteiden mukaan. Mies haluaa olla mies ja nainen haluaa olla nainen. Molemmat sukupuolet ovat you win some, you lose some -tilanne. Miehet tekevät enemmän itsemurhia, kohtaavat enemmän väkivaltaa ja ovat naisia suuremmassa syrjäytymisvaarassa. Ei valkoinen heteromies ole suinkaan absoluuttisen etuoikeutettu, eikä valkoinen nainen ole sorretuin ryhmä maan päällä neekeriorjien jälkeen.
Jos kaikki olisivat tasa-arvoisia, kukaan ei olisi vapaa.
"Jos kaikki olisivat tasa-arvoisia, kukaan ei olisi vapaa."
- Päivän iskulause Totuuden Ministeriöstä
Vielä sen verran että jos sinä haluat isien pysyvän perheissä, ja ottavan vastuuta. Niin se tarkoittaa sitä että ydinperhettä pitää kunnioittaa ja vaalia, eikä suinkaan villieläimen raivolla repiä sitä kappaleiksi, jos nainen ei feminismin johdolla ydinperhettä arvosta, kun hänelle on opetettu että se on kaiken sorron alku ja loppu. Niin miten helvetissä te odotatte että miehet haluavat olla sitten täydellisiä isukkeja, kun ensiksi heidän päitään vaaditaan kollektiivisesti vadille kaikesta maailman paskasta?.
Ei mieskään loputtomasta paskapuheita siedä, jos häntä ei arvosteta ja kirjoitellaan vuodesta toiseen "mihin niitä isiä muka tarvitaan" -juttuja. Niin ei pitäisi yllättyä jos miehenmallit ovat hieman hukassa. Jos isä puuttuu perheestä, se on iso ongelma ja yksi osa nuorten rikollisuutta. Kun auktoriteetti puuttuu kotona, kun kerran hyödytön tyhmä isä savustettiin pihalle, niin pojan on helpompi hakea "isää" vaikka paikallisesta jengipomosta.
Jos sinä et arvosta miestä isänä, ja kerrot hänelle vuodesta toiseen että häntä ei tarvita. Niin sinä voit saada haluamasi.
Te rakennatte huonompaa yhteiskuntaa, miettikää oikeasti mitä te olette tekemässä.
Pojalle isä
... ei tarvitse pysyä perheessä, jos parisuhde rakoilee, mutta sehän ei ole isän eikä äidin vika. Isyys on ikuinen suhde poikaansa.... mies pojalleen, joka tietää miltä tuntuu eka kerta olla silleen ;-) tai muut sellaiset asiat, joita tapahtuu erilailla miehelle kuin naiselle....märkä uni murrosiässä - näihin asioihin mm. nuori mies haluaa miehen kontaktin ja aiemmin iässään muihin ja myöhemmin sitten taas muihin ihan miesten kesken. Ei tytöillä ole sellaisia juttuja kuin pojilla - murrosikäisillä tytöillä on mm. ongelmia vartalonsa kanssa, koska se kehittyy tytöstä naiseksi ja muita joista keskustellaan äidin tai tyttökaverien kesken. Mies ja nainen ovat erilaisia - ei suuresti, mutta mukavasti - tasa-arvoisia silti pitää olla.
Isyys kunniaan ja miehet mukaan seuraavan sukupolven eloon. Täydellisyyttä ei kukaan voi odottaa toiselta, ellei ite ole täydellinen. Miehet ovat ihania. Naiset ovat ihania.
Minulla on teoria. Nämä keskustelut sukupuolirooleista tuntuvat päätyvän fylogeneettisen puun tavoin "alkusoluun", joka on familistinen kuva ydinperheestä missä ytimeen sijoittuu miehen roolin välttämättömyys – mikä edelleen liitetään miehen oikeuteen myös nauttia hedelmistä miten tahtoo.
Isyys oikeutena ja vastuuna – kumman näkökulman kannattajiksi haluamme siis profiloitua?
Yllä Russin esittämät pointit "isättömyyden ja miesmallien puutteen tuottamista ongelmista" nähdään usein kuitenkin käytännössä auktoriteettikysymyksenä – koulutusputkesta suoraan yläasteelle ruotsia opettamaan päätyneen naisen ei uskota pärjäävän teiniganstereita vastaan, vaan hommaan tarvitaan Mies. Miehisen roolimallin antaminen sitten nähdään pikemmin maskuliinisuuden olemassaolon perusteluna, eikä niinkään käytännön kokemusten kautta.
Tokihan opettajainkoulutusta voi ja pitääkin muokata realistisemmaksi mitä se nykyään on – järjestyshäiriöiden hallinnasta kysyttäessä yliopiston ukkoylijumalat ovat ehdotelleet mm. valojen räpsyttelyä (muka keskittää oppilaiden huomion).
Minusta kompromissiratkaisu olisi sijoittaa opettajainkoulutukseen kriittisen sukupuolitutkimuksen opintoja – näin monet sukupuolikysymykset hoituisivat välillisesti ehkä paremmin käytännön opetustyössä, eikä meidän tarvitsisi enää lukea väikkäreitä, joissa vaahdotaan peruskoulujen opettajien – usein passiivisesta – seksismistä, kun heillä ei ole hajuakaan mitä vaikeissa tilanteissa tulisi tehdä.
Sukupuoli ja seksuaalisuus ovat käytännön opetustyössäkin teemoja, jotka on helppoja sysätä terkkarille opetettavaksi, kuten omana aikanani tehtiin. Edelleen koulujen sukupuolivalistus on juuri sitä itteään – eikun kumi käteen ja styroksikyrpä toiseen, siis äärimmäisen mekanistista. En tiedä nykykäytäntöjä, mutta myös poikien & tyttöjen omat sukupuolitunnit ehkä mystifioivat turhaan sukupuolten reproduktiofysiologiaa.
Luonnollisesti kaikki muut mm. parisuhteiluun liittyvät kysymykset jäävät nollakeskustelun asteelle. Tämä näkyy edelleen siinä, miten sukupuoli ja seksuaalisuus päätyy didaktisissa viitekehyksissä trapetsitaiteluksi moraaliposeeraamisen ja "tieteellisen tiedon" välillä, menemättä liikaa kumpaankaan suuntaan. Syvempää pohdiskelua touhun mielekkyydestä ei jakseta käydä, koska mitä nyt nuorille mitään hankalaa opettamaan, saavat vielä traumja tai vääriä ideoita siitä millainen naisen ja miehen KANNATTAA yhteiskunnassamme olla. Ollaan mieluummin näkymättömiä omanhyödyntavoittelijoita, kuin kollektiivisesti vastuullisia, "tiedostavia" ja valveutuneita persoonia.
Konservatiiviset "asiat nyt vaan ovat paremmin ilman hössötystä" -selittelyt eivät ota huomioon, että koulu on yhä konservatiivisen sukupuoli-ideologian tyyssija piilo-opetussuunnitelmien mekka. Suomessa on yhä – EU:n yleisen mallin vastaisesti – sukupuolten eri liikunnantunnit ja käsityötuntien valintapakko, joista on kirjoitettu paljon kriittistä tutkimusta.
Tilaa nyt profeministiaiheinen t-paita! Lue lisää täältä. Tai tilaa paitasi heti käyttäen tilauskaavaketta.
Vastaa kyselyyn ja voit voittaa itsellesi White Ribbon -pinssin.

Kantamalla valkoista nauhaa osoitat, ettet hyväksy miesten naisiin kohdistamaa väkivaltaa.
Heips miehet
Olennainen siis olen nainen. En halua rehtoriksi, koska olen ollut rehtori. Palkka ei ollut paljoakaan parempi kuin opettajana ja työni ihan eri asia kuin olla kasvattaja, kanssaeläjä, perusvalmiuksien antaja (osaltani) ja opettaja aineessani - siis turha halventaa opettajia siitä, etteivät hakeudu rehtoriksi pelkän palkan vuoksi. En halua hallinnollisia tehtäviä, joten tie on avoin mutta ei sileä -haluan elää pienen ihmisen kanssa. Mies - ehkä sittenkin ajatelet eri tavalla kuin minä , nainen. Teen mitä haluan mieluummin, kuin että mistä raplaisin enempi rahaa tai mainetta.
Mies pojalle.... Kaipaan työssäni miehiä tukihenkilöiksi murrosikäisille. Monella nuorella miehellä on ongelmia itsensä kanssa kasvussaan nuorukaiseksi/mieheksi. Mies puuttuu perheestä usein .... ja aina se ei ole äidin tai nuorukaisen syy. Mies/isä on jättänyt/jättäytynyt nuoren arjesta, ehkä siksi ettei ole itsekään sinut itsensä kanssa. Murkkuikäinen nuorimies tarvitsee kaikenlaisten miesten malleja. Mies- siis sellainen tosi mies, jolla on arvot kohdallaan ja itsetunto paikallaan on arvokas. Tulkaa tueksi näille nuorille. Muuten itsevarmat tytöt lyttäävät heidät ja maastamme tulee varsin matriarkaalinen ... - ;-) vai ;-(
Kirjoitan tätä tosissani, koska näen päivittäin ympärilläni nuoria miehiä vailla tosi miehen kontaktia ja kontaktia erilaiseen miehuuteen. Jokaisessa peruskoulussa on tarvetta miehelle, joka tulisi puhumaan nuorten kanssa. Korvaamaan vaikka niitä jälki-istuntoja mitä pojat saavat paljon enemmän kuin tytöt.
tv. tjattemara